Erinomaista sisältöä suomalaisesta historiasta, kulttuurista ja luonnosta

Tuotamme

Merkityksellisiä ja koskettavia elokuvia,
joita on ilo katsoa.​

Silmille.

Lähtökohtamme kaikille tuotannoille on, että jokaisen teoksemme jokainen kuva on viimeiseen asti mietitty. Parhaimpien taidemaalarien tavoin pyrimme vangitsemaan valon ja varjon leikin esteettisiin sommitelmiin.

Sydämelle.

Onnistunut elokuva koskettaa katsojaa. Tuotamme elokuvia, jotka tarjoavat laajan skaalan erilaisia tunteita ja saavat katsojan irtautumaan arjesta elokuvan maailmaan.

Mielelle.

“No nonsense” on mottomme. Tuotamme elokuvia, joilla on aina syvällisempi merkitys kuin mitä ruudulla faktisesti näkyy. Ei valmiita vastauksia, vaan kypsyteltyjä kysymyksiä.

Tätä kaikkea teemme, eli tarjoamamme

Palvelut

Käsikirjoittaminen.

Rakennamme dynaamisia tarinoita, jotka perustuvat ikiaikaisiin tarinankerronnan peruselementteihin. Kun käsikirjoitamme, kysymme mm. seuraavia kysymyksiä. Kuka on tarinan päähenkilö? Mitä hän haluaa? Mikä estää häntä saamasta haluamansa? Miten käy jos hän epäonnistuu?

Tuottaminen & ohjaus.

Käsikirjoittaja on elokuvan ainoa alkuperäistaiteilija, mutta elokuva ei  synny ennen kuin se ohjataan ja tuotetaan. Tuotamme elokuvia, ohjelmia ja videoita ammattitaidoilla.

Kuvaus & äänitys.

Tuotannon suuruus määrittää resurssit ja ohjaaja taiteellisen näkemyksen. Tekninen kuvaus- ja äänitysosaaminen tallentaa ohjaajan näkemyksen: only fine pics on jokaisen tuotantomme jokaisen kuvakulman ohjenuora.

Leikkaus ja jälkityöt.

Kun kuvaukset on ohitse, on aika istua leikkauspöydän ääreen, jossa elokuva lopulta valmistuu. Tietyissä tuotannoissa suuri osa sisällöstä saatetaan myös toteuttaa esimerkiksi animaatioina.

Musiikki.

Puolet elokuvasta on kuvaa ja puolet ääntä. Musiikin merkitys elokuvissa on valtava! Hyvästä teoksesta et erota kuuntelevasi musiikkia, sillä olet haltioitunut näkemästäsi ja kuulemastasi.

Viestinnän ja markkinoinnin asiantuntijapalvelut

Meillä on yli viidentoista vuoden kokemus mainostoimistotyöstä, joten toteutamme ammattitaidolla myös kulttuuriperintö- ja museoalan viestintännän ja markkinoinnin asiantuntijapalveluita.

Tarjoamme elokuvatuotantoa tilaustöinä erimerkiksi museoille ja muille kulttuuriperintöalan toimijoille!

Onko teillä tarina, jonka kertomisessa voisimme olla avuksi?

Soita 044 991 9158 tai laita viestiä info@finepics.fi
Mitä kaikkea olemme tehneet?
Tuotannot

LAKEUDEN PERINTÖ

2023 - Lyhytdokumenttien sarja ja brändi-ilme

Tuotimme Seinäjoen museoille viisi lyhytdokumenttia eteläpohjalaisesta kulttuuriperinnöstä sekä “Lakeuden perintö” -brändi-ilmeen.

Lakeuden perintö -lyhytdokumentti avaa kulttuuriperinnön käsitteistöä eteläpohjalaisesta viitekehyksestä käsin. Video esittelee muun muassa Etelä-Pohjanmaan tunnetuimpia symboleita: lakeuden avaraa kansallismaisemaa ja sen syntyä sekä pohjalaistaloja. Näiden lisäksi videolla kerrotaan muun muassa arkeologisesta kulttuuriperinnöstä, Etelä-Pohjanmaan monipuolisesta kulttuurimaisemasta, viime vuosikymmenten aikaisesta kulttuurimaiseman muutoksesta sekä elävästä kulttuuriperinnöstä, joka siirtyy arjessa ja juhlissa sekä tietoisena että tiedostamattomana kulttuuriperintönä sukupolvilta toisille.

Kolmiosaisessa Pohjalaistalojen kunnostajat -videosarjassa kolme eri vaiheessa olevaa pohjalaistalojen kunnostajaa kertoo talojensa kunnostusprojektista ja siitä mitä kulttuuriperintö heille merkitsee. Videosarjassa nuoruuden into, niin sanottujen ruuhkavuosien haasteellisuus ja valmiin kunnostusprojektin jälkeinen arki piirtyy mielenkiintoisena kokonaisuutena.

Uskomusperinteet ja kulttuuriperintö -videolla puolestaan syvennytään entisaikojen uskomuksiin ja siihen missä määrin ne edelleen näkyvät arjessamme. Videolla kuullaan muun muassa 1960-luvulla äänitettyjä kertomuksia entisaikojen eteläpohjalaisista tietäjistä. Videolla, samoin kuin Lakeuden perintö -videollakin, nähdään myös merkittävää kulttuuriperintöä, Kurikkalaislähtöisen kansantieteen kerääjän Samuli Paulaharjun ottamia valokuvia Etelä-Pohjanmaalta ja muualta Suomesta 1910–1930 -luvuilta.

“Finepics Oy toteutti Seinäjoen museoiden Tulevaisuuden kulttuuriperintöä -hankkeeseen brändistrategiaa ja viestintästrategiaa sekä videotuotantoa vuonna 2023.

Finepics Oy toteutti kaikki hankkeeseen tilatut tuotteet ajallaan ja erinomaisella ammattitaidolla. Hanke sai strategiatyöhön hyvän lisän yhteistyön myötä. Videotuotanto on toteutettu hyvin, sekä sisällöllisesti että visuaalisesti suurella ammattitaidolla.

Yhteistyö Seinäjoen museoiden ja Finepics Oy:n kanssa sujui hyvin. Suosittelen mielelläni myös muille yhteistyötä Finepics Oy:n kanssa.”

Seinäjoella 20.10.2023
Riku Hämäläinen
FT, dosentti
vs. museotoimenjohtaja

VÄINÖN JALANJÄLJISSÄ -SARJA

2023 - Kolmiosainen videosarja

Kolmiosaisessa Väinön jalanjäljissä -videosarjassa tutustutaan siihen, kuinka talonpoikaisesineitä on aikoinaan valmistettu käsityönä. Videosarja on rahoitettu Museoviraston avustuksella.

Osa 1: Puusukset käsityönä

Puisia suksia on tehty Suomessa jo kivikaudella. Väinöntalon vanhimmat sukset on ajoitettu vuosille 660-770. Suksijäljitelmän inspiraationa on toiminut Väinö Tuomaalan isoisän veljen sukset sekä Jokikylän Varispurolta löytynyt, Kansallismuseon kokoelmissa oleva ja rautakautiseksi epäilty suksi (KM 17072). Jäljitelmä on tehty koivusta ja se on tervattu, siteet ovat nahkaa.

Osa 2: Puulusikka käsityönä

Jaksossa valmistettava leveäpesäinen ja sulkavavartinen lusikka on peräisin Lehtimäen Rannankylältä. Jäljitelmä on tehty luonnonväärästä koivusta, joka on tuoreena veistetty karkeasti muotoonsa ja saanut sen jälkeen kuivua noin kaksi viikkoa pyyhkeeseen käärittynä. Viimeistely on tehty puukolla ja kovelilla. Ruskea pinta on saatu aikaan uunissa kuumentamalla ja rypsiöljyllä sivelemällä. Jaksossa tutustutaan myös Väinöntalo – Järviseudun museon perustajaan Väinö Tuomaalaan ja piipahdetaanpa jaksossa myös ruispellolla ja riihessä!

Osa 3: Puuhöylä käsityönä

Ennen teollisesti valmistettuja työkaluja olivat työkalujen rungot usein puuta. Jaksossa valmistettavan höyläjäljitelmän inspiraationa toimii Kortesjärveltä Väinöntalolle päätynyt kuperapohjainen höylä. Koivusta valmistettu ja pellavaöljyllä käsitelty jäljitelmä on hieman alkuperäistä kookkaampi, jotta suoran pinnan höyläys onnistuu paremmin. Kahva on liitetty runkoon lohenpyrstö- ja tappiliitoksella.

Kesto 13-20 min

Ohjaus
Jussi Försti

Käsikirjoitus
Jussi Försti

Kuvaus
Severi Peura

Äänen jälkityöt
Lauri Marjamaa

“Finepics Oy tuotti Evijärven kunnalle / Väinöntalon museolle Väinön jalanjäljissä -hankkeen. Olimme erittäin tyytyväisiä hankkeen toteuttamiseen, yhteistyön sujuvuuteen ja etenkin lopputulokseen.
 
Yhteistyö Finepics Oy:n kanssa oli sujuvaa, toiminta hyvin ammattitaitoista ja luotettavaa. Voin lämpimästi suositella Finpics Oy:tä vastaavanlaisten hankkeiden toteuttajaksi.
 
Erityisesti olimme tyytyväisiä heidän paneutumiseensa aiheeseen. Pienen kunnan edustajana olen erittäin tyytyväinen myös hankkeessa avattuun Väinöntalon museon YouTube -kanavaan. Kanavalla on 1330 tilaajaa, mikä ylittää reilusti esimerkiksi Kansallismuseon 1140 ja Kiasman alle 1000 tilaajamäärät. 0 € markkinointibudjetilla tulos on erittäin hyvä ja kertoo ammattitaitoisen markkinoinnin lisäksi erityisesti ammattitaitoisesta ja mielenkiintoisesta sisällön tuottamisesta.”
 
1.10.2023 
Päivi Lappinen 
sivistystoimenjohtaja
Evijärven kunta / Väinöntalon museo

PELLOLTA LANGAKSI

2021 - Lyhytdokumentti

Pellava (Linum usitatissimum) on yksi ihmiskunnan vanhimpia kulttuuri- ja kuitukasveja. Elokuvassa seurataan kuinka keväällä maahan kylvetyistä pellavansiemenestä kehrätään lopulta pellavalankaa monien eri työvaiheiden jälkeen. Elokuvassa tutuksi tulevat niin pellavan kylväminen, kitkentä, nyhtäminen, rohkiminen, liotus, loukutus, lihtaus, häkilöinti kuin kehrääminenkin.

Elokuva on tuotettu osana Väinöntalo eläväksi -hanketta ja se on rahoitettu Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Tuen on jakanut Leader-ryhmä Aisapari. http://www.aisapari.net.

Väinöntalo – Järviseudun museo on Etelä-Pohjanmaalla Evijärvellä sijaitseva, kotiseutuneuvos Väinö Tuomaalan kokoama museo, joka esittelee järviseutulaisen talonpojan elämää, sen arkea ja juhlaa, entisajan kädentaitoja, uskomuksia sekä pyynti- ja tapakulttuuria. Museoalueella on 19 rakennusta ja kokoelmissa noin 20 000 esinettä.

 

Kesto
9 min

Ohjaus
Jussi Försti

Käsikirjoitus
Jussi Försti

Rooleissa
Sirje Turpeinen, Heidi Försti

JÄRVISEUDUN ENSIMMÄISET TALONPOJAT

2020 - Lyhytdokumentti

Järviseudun erämailla on asuttu jo mesoliittisella kivikaudella noin 7000 vuotta sitten. Kiinteä, nykyaikaan jatkunut talonpoikaisasutus alkoi vakiintua alueelle keskiajalla tai viimeistään 1500-luvun alussa, kun järvien rannoille asettui kyröläisiä, satakuntalaisia ja hämäläisiä talonpoikia sekä Pohjanmaan rannikolle 1200- ja 1300-luvuilla muuttaneita ruotsalaisia uudisasukkaita. Elokuvassa käydään lävitse Järviseudun (Alajärvi, Evijärvi, Lappajärvi, Soini, Vimpeli sekä Järviseudusta irtautunut entinen Kortesjärvi) esihistoria jääkauden jälkeisestä ajasta 1500-luvulle. Dramatisoitu juontajavetoinen dokumenttielokuva.

Elokuva on tuotettu osana Väinöntalo eläväksi -hanketta ja se on rahoitettu Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Tuen on jakanut Leader-ryhmä Aisapari. http://www.aisapari.net.

Väinöntalo – Järviseudun museo on Etelä-Pohjanmaalla Evijärvellä sijaitseva, kotiseutuneuvos Väinö Tuomaalan kokoama museo, joka esittelee järviseutulaisen talonpojan elämää, sen arkea ja juhlaa, entisajan kädentaitoja, uskomuksia sekä pyynti- ja tapakulttuuria. Museoalueella on 19 rakennusta ja kokoelmissa noin 20 000 esinettä.

 

Kesto
21 min

Ohjaus
Jussi Försti

Käsikirjoitus
Jussi Försti

KÄTEVÄT TALONPOJAT - AUROJEN HISTORIA SUOMESSA

2021 - Reality-tyylinen lyhytdokumentti

Maanviljelyn tehokkuus tehokkuus tiivistyy sen keskeisimpään työvälineeseen – auraan. Moni pitää hevosvetoista rauta-auraa perinteisenä auramallina, mutta todellisuudessa se on vasta 1800-luvun keksintö. Ennen teollista vallankumousta auran merkittävä raaka-aine oli puu. Reality-tyylisessä ohjelmassa tutustutaan auran historiaan, valmistetaan keskiajalla Suomessa käyttöön tullut ja Järviseudunkin ensimmäisillä pelloilla käytössä ollut kehäaura ja verrataan sen tehokkuutta Fiskarsin rauta-auraan. Reality-tyylinen seurantadokumentti.

Elokuva on tuotettu osana Väinöntalo eläväksi -hanketta ja se on rahoitettu Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Tuen on jakanut Leader-ryhmä Aisapari. http://www.aisapari.net.

Väinöntalo – Järviseudun museo on Etelä-Pohjanmaalla Evijärvellä sijaitseva, kotiseutuneuvos Väinö Tuomaalan kokoama museo, joka esittelee järviseutulaisen talonpojan elämää, sen arkea ja juhlaa, entisajan kädentaitoja, uskomuksia sekä pyynti- ja tapakulttuuria. Museoalueella on 19 rakennusta ja kokoelmissa noin 20 000 esinettä.

 

Kesto
22 min

Ohjaus
Jussi Försti

Käsikirjoitus
Jussi Försti

Rooleissa
Jussi Försti, Mikko Uusimäki, Jarmo Korkeaniemi

ISOISIEN SAVOTAT

2021 - Poeettinen lyhytdokumentti

“Isoisien savotat” on poeettinen dokumenttielokuva perinteisestä suomalaisesta metsätyöstä, jota tehtiin vielä 1950-luvun alussa lihasvoimin. Elokuvan keskiössä on isoisän ja pikkutytön lämminhenkinen keskustelu, jossa isoisä palaa muisteluissaan nuoruutensa metsäsavotoille kertoen kirvein, pokasahoin ja justeerein tehdystä metsätyöstä lapsenlapselleen. Tarinaa kuvittaa kahden isoisän savotta suomalaisessa metsässä.

Elokuva on tuotettu osana Väinöntalo eläväksi -hanketta ja se on rahoitettu Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Tuen on jakanut Leader-ryhmä Aisapari. http://www.aisapari.net.

Väinöntalo – Järviseudun museo on Etelä-Pohjanmaalla Evijärvellä sijaitseva, kotiseutuneuvos Väinö Tuomaalan kokoama museo, joka esittelee järviseutulaisen talonpojan elämää, sen arkea ja juhlaa, entisajan kädentaitoja, uskomuksia sekä pyynti- ja tapakulttuuria. Museoalueella on 19 rakennusta ja kokoelmissa noin 20 000 esinettä.

 

Kesto
6 min

Ohjaus
Jussi Försti

Käsikirjoitus
Jussi Försti

Rooleissa:
Reijo Kivijärvi, Martti Hautamäki, Jarmo Korkeaniemi

Ääninäyttelijät:
Moona Lammi, Veikko Mannermaa

EVIJÄRVEN URHEILIJAT - SATA VUOTTA EVIJÄRVELÄISTÄ URHEILUA

2022 - Historiadokumentti

“Evijärven Urheilijat – sata vuotta evijärveläistä urheilua” -dokumenttielokuva piirtää kuvan urheiluseuran satavuotiaasta historiasta sekä tuo näkymiä evijärveläiseen urheiluun myös ajalta ennen seuran perustamista.

Elokuva valaisee hiihtäjinä tunnettujen evijärveläisten saavutuksia niin hiihdon, yleisurheilun, palloilulajien, suunnistuksen, voimailun kuin soudunkin osalta.

Evijärven Urheilijoiden historia on saatavilla myös kesällä 2022 julkaistuna kirjana, jonka ovat kirjoittaneet isä ja poika Jussi ja Matti Försti.

Kesto
29 min

Ohjaus
Jussi Försti

Käsikirjoitus
Jussi Försti

AIKAMATKA KILLINKOSKELLE

2019 - Kuunnelma

Toteutimme Killinkosken Wanhan tehtaan historiasta kertovan tarinallisen kuunnelman, joka seuraa tehtaan perustajaa P. G. Holmia ja hänen seuraajiaan vuosikymmenten ajan.

Tarinaa voi seurata tehtaalla tablettien avulla. Tarina on myös kuunneltavissa osoitteessa https://www.visitkillinkoski.fi/aikamatka

Kesto
30 min

Ohjaus
Jussi Försti

Käsikirjoitus
Jussi Försti

Ääninäyttelijät:
Mika Tervakangas, Riitta Ylipiha, Jussi Försti